Kuuman koulu

Kuuman koulu perustettiin nimellä Latovainion kansakoulu, ja juhli 100-vuotis syntymäpäiviään vuonna 2016. Se on Jokioisten ainoa jäljellä oleva kyläkoulu.

Jokioisten valtuusto päätti kuitenkin syksyllä 2019 että Kuuman koulu lakkautetaan tämän lukuvuoden päätteeksi. Oppilaat siirtyvät Miinan ja Paanan kouluihin.

Sulkemisesta päätettiin äänestystuloksella 15-11. Syynä päätökseen oli oppilamäärien lasku. Koulussa on tällä lukukaudella 32 oppilasta, ensimmäistä luokkaa ei järjestetty koska sille ei ollut yhtään ilmoittautunutta.

Kuuma, jossa koulu sijaitsee on yksi Jänhijoen kylistä Rehtijärven ja Latovainion ohella. Muita läheisiä kyliä ovat Minkiö ja Kiipu. Kuuman sivukartano oli yksi Jokioisten kartanon uudemmista sivutiloista.

Jänhijoella on useampiakin vanhoja kyläkoulurakennuksia. Terävän ja Rehtijärven 1920-luvulta olevat kansakoulut ovat nykyisin asuinkäytössä. Kuuman koulurakennuksen jatkokäytöstä ei tällä hetkellä ole päätöksiä.

Joillain paikkakunnilla kyläkouluista on tehty monipuolisia lähipalvelukeskuksia kaiken ikäisille kyläläisille.

Vastaa